Elokuvakeskus Botnia on useamman vuoden osallistunut kansallisen Elokuvaviikon toimintaan järjestämällä toimialueensa elokuvateattereiden kanssa elokuvanäytöksiä koululaisille. Tänä vuonna tarjolla on hurmaava norjalainen lastenelokuva Dancing Queen, jota on tulossa katsomaan ennakko-arvioiden mukaan yli 1300 lasta Keski-, Etelä- ja Pohjanmaan maakunnissa.
Elokuvakeskus Botnia tarjoaa elokuvakasvatukselliset materiaalit sisältävät näytökset Etelä-Pohjanmaan kulttuurirahastolta saaman tuen avulla. Elokuva tarjotaan niin suomen – kuin ruotsin kielellä yhteistyössä Finlandssvenskt filmcentrumin kanssa. Muut yhteistyötahot Elokuvaviikon levityksen kanssa ovat Pohjanmaan ja Kokkolan alueella Pohjanmaan liiton lastenkulttuuriverkosto BARK, joiden kanssa Elokuvaviikko – tapahtuman levitys on alunperin aloitettu alueella, sekä Etelä-Pohjanmaan liitto ja Louhimo omalla alueellaan.
Elokuvaviikkoon osallistuvia elokuvateattereita Botnian hankkeen kautta ovat Kino Ritz Vaasassa, Bio Dux Kristiinankaupungissa, Bio Rex Kokkolassa, Vimpelin nuorisokuvat Vimpelissä sekä Kino-Kuva Teuvalla. Kino Jalasjärvi järjestää yhteistyössä Botnian kanssa elokuvaviikon ympärillä ylemmille luokille ja lukioille K-12 rajattua elokuvaa Lapua 1976, johon on luotu elokuvakasvatusmateriaalit Koulukinon toimesta. Elokuvakeskus Botnia oli Lapua 1976- elokuvan tekemisessä yhtenä yhteistyötahona, ja on erittäin ylpeä elokuvasta ja iloitsee sen menestyksestä.
Elokuvaviikon teatterinäytösten suosio erityisesti Kokkolassa yllätti, joten alueella päädytään tekemään myös yksi koulunäytös, johon Elokuvakeskus Botnian Pia Murto tulee vetämään elokuvakasvatus-osuuden tiistaina 3.10. Koulunäytökseen tulee osallistumaan vajaa 100 henkeä.
Koulujen elokuvaviikko on valtakunnallinen kaikille perusasteen luokille suunnattu maksuton elokuvakasvatuksen teemaviikko, jonka aikana elokuvaan tutustutaan monipuolisesti perusasteen opetussuunnitelman mukaisesti. Sisältöjä on tarjolla myös esi- ja alkuopetukseen. Viikko toteutetaan vuosittain syys-lokakuussa viikolla 40, mutta elokuvaviikon pedagogisen oppimisympäristön sisältö on käytettävissä myös ympäri vuoden.
Viikon vastuuorganisaatio on Oulun lastenkulttuurikeskuksessa toimiva Valveen elokuvakoulu. Yhteistyökumppaneina toimivat Kansallinen audiovisuaalinen instituutti (KAVI) ja Elokuvapolku, Koulukino ry, IhmeFilmi ry, Finlandssvenskt filmcentrumin ja Walhalla ry:n Filmkamraten, MediaMetka ry, Suomen lastenkulttuurikeskusten liitto, Oulun kansainvälinen lasten- ja nuortenelokuvien festivaali sekä Liszt-instituutti – Unkarin kulttuurikeskus Helsinki. Elokuvaviikkoa rahoittavat opetus- ja kulttuuriministeriö sekä Oulun kaupunki.
Elokuvakeskus Botnia on osa valtakunnallista elokuvakasvatusverkostoa.






